Ei ollut tarkoitus tästä vielä kirjoittaa, mutta äsken jotain tapahtui.

Isän oli tarkoitus tänään lähteä takaisin kotikaupunkiinsa. Ei lähtenyt, jäi vielä yhdeksi päiväksi vakiobaariinsa juomaan ja oli tarkoitus että yöpyy tämän yön baari"kavereidensa" luona. Hotellia ei ollut enää tälle yölle, varasin sen perjantaina kahdeksi yöksi ja maksoin.

Tunti sitten soi puhelin, se oli isä. Ei saanut yhteyttä "kavereihinsa" joten oli vailla yöpaikkaa. Sanoi että haluaisi tulla sohvalleni yöksi. Sanoi että voi tulla tänne joko nyt pienehkössä kännissä tai olla baarissa valomerkkiin asti ja koittaa järjestää itselleen yöpaikkaa, mutta sitten olisi vain pahemmassa kännissä. Menin välittömästi silmittömään paniikkiin. Päässä risteili eri vaihtoehdot. Tiesin että jos isän päästän tänne yöksi, niin en voi olla kotona itse. Enkä voi mennä muuallekaan, eikä varsinaisesti tuntuisi mukavalta kävellä katuja eestaas seuraavaa 12 tuntia. Mietin että varaan lennosta isälle kolmannen hotelliyön, mutta koska maksoin nuo kaksi edellistä niin tilillä ei ollut kolmanteen tarpeeksi saldoa. Isä maksaa kyllä takaisin nuo kaksi ensimmäistä yötä mutta vasta alkuviikosta. En tiennyt mitä tekisin. Soitin ihanalle ystävälle joka järjesti niin että sain heti lainaksi tililleni sen verran, että sain varattua isälle hotellin. Varasin hotellin, maksoin ja ilmoitin isälle. Isä ei kiittänyt. Hänellä ei kuulemma ole varaa kolmanteen yöhön, joten en tiedä saanko siitä ikinä rahoja takaisin. Mutta tässä vaiheessa se ei ole kovin tärkeää, pääasia on että isä ei tule yöksi tänne.

Olen isälle jo ajat sitten sanonut että en majoita jos on kännissä. Tietää sen. Mutta en voi omaa isääni yöksi uloskaan jättää, omatunto ei salli olla auttamatta niin paljon kun vain voin, vaikka se tarkottaisi että se olisi itseltä jotenkin pois. Se on täysin varmaa että en olisi kyennyt olemaan samassa asunnossa. Onneksi tilanne ratkesi, mutta paniikki joka iski ei meinaa laantua vieläkään.

Tunnen suurta syyllisyyttä siitä etten vain voi majoittaa isää tänne. Isä oli puhelimessa loukkaantunut, kun ei saa yöpaikkaa mistään. Sanoi että ei kannata tulla tähän kaupunkiin kun häntä ei kukaan huoli. Tuli sääli ja syyllisyys. Olen aina kokenut todella suurta tarvetta suojella isää ja auttaa parhaani mukaan kaikessa (mikä varmaan juontaa ihan siitä että minulle on huudettu "vittu mä tapan itteni" siitä asti kun olin 12, mutta en jaksa tuosta ja muista lapsuuden jutuista nyt enempää kirjoittaa). Kuitenkin on pakottava tarve koittaa tehdä isän elämästä edes vähän helpompaa. Pelkään menettäväni isän. Olen ainoa joka isällä on, joten tunnen että minun on huolehdittava ihmisestä joka ei alkoholisminsa takia aina itse siihen pysty. Näin on ollut jo siitä asti kun olin teini-ikäinen. Nyt olen aikuinen, mutta omien ongelmieni takia en useinkaan tunne itseäni aikuiseksi. En kykene kunnolla huolehtimaan itsestäni, ja siihen on vielä vähemmän resursseja kun pitää samalla auttaa jotain toista. Rakastan isää todella paljon, en pysty kääntämään selkääni vaikka välillä kai pitäisi. Nyt olen katkera siitä että miksi isä ei välillä voi huolehtia minusta. Tarvitsen jonkun huolehtimaan välillä minustakin.

Ensi viikolla pitää alkaa vakavasti miettiä omaa asumistilannetta. En tunne olevani turvassa asunnossani. Tämä ei ole oma kotini, tämä on asunto jonka vanhempani omistavat ja vaikka maksankin säntillisesti vuokraa, ei vuokra kata asunnon suuria rahoitusvastikkeita. Sen takiakin koen että jos isä (tai äitikään sen puoleen) joskus vain päättäisi tulla tänne, en voisi sitä mitenkään estää. Kotona yksin on ainoa paikka ja tilanne jossa kestän paniikkikohtaukseni. Mitä sitten jos tänne minusta huolimatta vain tulee joku. Minun täytyy saada olla aivan yksin, etenkin yöt. En pidä siitä että luonani käydään. En ole kuuden vuoden aikana kokenut olevani täällä turvassa, mutta nyt vielä entistä vähemmän. Haluan muuttaa, asuntoon joka on ihan omani, josta maksan riittävää vuokraa ja jonne ei kukaan muu tule.